"Takakansi":
Korpit tuntuvat tietävän aivan kaiken 14-vuotiaasta Evilasta. Viha ja tuhoisat ajatukset kuin ruokkivat korppeja, ja lopulta Evila päättää seurata niitä. "Sielunkumppaneilta" tuntuvat korpit eivät kuintekaan ole sitä miltä näyttävät. Onko niihin sittenkään luottamista?
Evin elämä kaatuu täysin isosiskonsa Evenan harteille. Ja Evena ei välitä muusta kuin merkkivaatteistaan ja rakennekynsistään. Näkeekö Evila enää ikinä päivänvaloa, vajottuaan korpin mustaan yöhön?
1. PIKIMUSTA SULKASATO
Bussin tasainen hurina oli vaivuttanut Evilan uneen. Pysähtyessään risteykseen bussi nytkähti inhottavasti herättäen Evilan unestaan. Syysloma lähestyi ja paljon oli uudella kasiluokkalaisella takanaan - ja enemmän edessä. Vihdoinkin kamalat mopotukset olivat ohi.
Viimein Evilan pysäkki lähestyi ja tyttö painoi stop-nappia kulahtaneessa kaiteessa. Vinkuen jarrut painautuivat pohjaan ja bussi pysähtyi taas nytkähtäen pysäkille.
Harmaat pilvet varjostivat kaupungin keskustaa. Kahvilan edessä Evi laski laukkunsa tuolille ja jäi odottamaan. Pikimusta korppi lensi Evilan yli rääkäisten kuuluvasti.
"Ei noita yleensä kaupungissa nää" Evi pohti ääneen. Mustat sulat kuin hypnotisoivat tytön ja korppi tuntui tuijottavan Eviä.
"Haloo, maa kutsuu?" Rasittavasta äänen sävystä päätellen se oli Evena, Evilan isosisko. Evila ja Evena olivat kuin täysin eri planeetalta. Evenan platinablondit hiukset tuntuivat säihkyvän pilviselläkin säällä. Hän oli pitkä ja kaunis, rakasti pitkiä rakennekynsiään ja merkkivaatteitaan ja -laukkujaan. Evila taas oli tummempi kuin siskonsa. Mustaksi värjätyt hiukset ja sanke bites-lävistys alaleuassa toivat hyvin erilaisen kuvan hänestä, kuin Evestä.
"Jaa, sori" Evi ähkäisi kääntäen vastahakoisesti katseensa lumoavasta korpista.
"Haaveilet nykyään ihan liikaa" Eve huomautti, ja istuutui Eviä vastapäätä muovisen kahvilapöydän toiselle puolelle. "Kulutat liikaa rahaa laukkuihisi sun muihin tarpeettomaan roskaan..." Evi mutisi, ja Evena nosti häiritsevästi Gucchi-laukkunsa pöydälle.
"Kyllä sä vielä joskus osaat merkkituotteita arvostaa, pikkusisko." Raivostuttavinta Evenassa oli se, että hän kutsui aina Evilaa pikkusiskoksi.
"Mulla on nimikin, jos et sattunut huomaamaan" Evila näpäytti. Evila vihasi kaupallista neiti Täydellisyys-siskoaan, joka sai aina kaiken. Mitään sen ei tarvinnut itse maksaa, sai merkkilaukkunsa ja kyntensäkin poikaystävältään.
Eve ja Evi olivat lähes kuin mitkä tahansa sisarukset. Mutta vain 'lähes'.
Evila mulkaisi pahasti siskoaan ja hänen teki mieli potkaista häntä kunnolla pöydän alta. Hillittyään raivonsa tyttö mietti vain tapaa päästä säikyttämään siskonsa.
Korppi rääkäisi kovaäänisesti räystäällä, ja Evena säikähti pahemman kerran.
"Mokoma kirppuinen sulkasato!" Evena kirosi ja melkein heitti kengällään korppia. Mutta eihän sisko-kulta viitsinyt laittaa merkkikengälleen sellaista kohtaloa, ei toki.
"Samaa vois sanoa susta, raakut ihan liikaa 'merkkivaatteista' ja 'muodista' sekä 'energiajuomien kallistumisesta'" Evila huomautti kuivasti.
Korppi raakkui lisää. Se tuntui nauravan huvittuneesti. Korppi jatkoi nauruaan, ja Evila katsoi sitä hetken, ja pian nauroi itsekkin siskolleen. Korppi oli tehnyt juuri niinkuin Evila toivoikin. Se oli nolannut Evenan keskellä kaupungin keskustaa. Mikäs sen parempaa?
---
kommentit ois kivoja :)) ruokkikaa korpit jatkamaan :D
25.9.2012
18.9.2012
And that's who I am
Kukas mä sitten oikein sitten olen?
+ kymmenet muut, jotka löytyy mun weheartit-kuvista, ja jos et oo huomannu,
sinne pääsee oikealla olevasta palkista (:
16.9.2012
OS: Hautakivien tyttö
Sadepisarat rummuttivat kattoa, ja mies istui hiljaa olohuoneessa. Kyynel vierähti miehen poskelle, ja puhelin tipahti roikkumaan langastaan pöydän reunalta alas. Pian miehen silmät olivat täysin surun murtaneet, ja hän hautasi kasvonsa suurin kämmeniinsä. Luurista kuului vielä vanhan miehen ääni: "Olen pahoillani", mutta mies vain jatkoi itkemistä.
Miehen nimi on Andy. Hänellä on - anteeksi, oli - vaimo, nimeltä Jacqueline. Kaunis nainen, vasta 25:n ikäinen. Andy ei ollut kuin kaksi vuotta Jacquelinea vanhempi, mutta he olivat olleet naimisissa jo 7 vuotta. Nuoresta iästään huolimatta he olivat rakastaneet toisiaan syvästi. He olivat tavanneet kesällä, ja rakastuneet tuota pikaa. Lapsia heillä ei ollut, vaikka Jacqueline olisi niitä kovasti toinutkin. Nuoripari oli matkustellut romanttisissa ulkomaankohteissa vuosia, kunnes olivat jääneet asumaan tuohon pieneen Englantilaiseen kylään. Hääpäivä olisi ollut viikon kuluttua, mutta yksi puhelinsoitto riitti tuhoamaan kaiken. Mitä oikein tapahtui?
Jacqueline ei koskaan myöhästynyt illalliselta. Kuitenkin sinä päivänä, jolloin puhelinsoitto saapui, Andyn vaimo oli myöhässä. Syysmyrsky oli pyörinyt jo aamusta kyseisen pikkukylän yllä, ja sade piiskasi armotta kulunutta asvalttia. Katulamput olivat jo syttyneet keltaisiksi, kun Andy alkoi huolestumaan.
"Ehkä hän on liikenneruuhkassa" mies pohti ääneen, mutta enimmäkseen vain rauhoittaakseen itseään. "Ei hänelle ole sattunut mitään." Sanoistaan Andy sai rohkeutta, ja puhalsi kynttilät sammuksiin illallispöydästä, johon oli katettu häälahjaksi saadut astiat kahdelle. Televisiota heillä ei ollut, joten Andy vain odotti.
Raivostuttavan kylmä syyssade piiskasi nuoren naisen punertavaa sadetakkia. Saappaat kopisivat asvalttiin ja Jacqueline yritti kiristää tahtia ehtiäkseen autolleen. Nainen oikaisi pienen kahvilan takaa erään kujan läpi, joka haisi tunkkaiselle ja roskapöntöt olivat kaatuilleet märälle kadulle. Naista pelotti, mutta ajatellessaan miestään ja kotona odottavaa illallista Jacqueline sai rohkeutta ja asteli nopeasti kujalle. Siinä vaiheessa kaikki meni pieleen.
Kaksi humalaisen näköistä miestä ilmestyivät pubin taka-ovesta. He huomasivat Jacquelinen, ja arvata saattaa, etteivät he olleet kovin järjissään siinä vaiheessa. Toinen miehistä oli nelissäkymmenissä, ja toinen oli hieman nuorempi.
"Heei sinä... tyttönen.." vanhempi mies örisi. Nuorempi oli selvästi juonut vähemmän, ja lähestyi uhkaavasti tummahiuksista Jacquelinea.
"Pysy kaukana minusta!" nainen sanoi varoittavasti, ja läheinen katulamppu valaisi nuoremman miehen julmat kasvot. Jacqueline säikähti, ja lähti juoksemaan. Hiertävä kipu tuntui käsivarressa, kun nuorempi mies tarttui naista kädestä pysäyttääkseen hänet.
Vanhempi mies oli sammunut roskapönttöjen väliin, ja makasi tiedottomana.
Silloin kaikki meni pieleen.
Pari tuntia oli vierähtänyt. Andy oli jo toden teolla peloissaan vaimonsa puolesta, sillä Jacqueline ei koskaan ollut näin myöhässä, eikä mikään liikenneruuhka kestäisi näin kauan. Pian talon ohi vilahteli muutama poliisiauto kovaäänisesti pillit vinkuen. Andy oli vielä enemmän peloissaan. Hän rohjahti uudehkolle nojatuolille, joka upotti hieman. Kaikki oli niin kuin eilenkin. Lankapuhelin, muutama kynttilä ja tuhkakuppi vieraita varten sohvapöydällä, akvaario hiljaa pulputtamassa. Sinertävä valo heijasti Andyn kasvoihin kylmät, hiljaiset kyyneleet.
Puhelin soi.
"Poliisista iltaa" vanhempi mies sanoi puhelimeen hieman vaivaantuneena.
"I-iltaa" Andy vastasi haparoiden, "miksi soitatte näin myöhään?"
"Saimme ilmoituksen päällekäymisestä ja mahdollisesta raiskauksesta." poliisi vastasi hiljaa. "Nainen on tunnistettu Jacqueline Hallowiksi."
Andyn sydän pysähtyi lähes kokonaan, niin hirveältä asia tuntui. Sanat kaikuivat hetken miehen päässä, ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
"Onko hän elossa?" Andy kysyi epävarmana. Vastaukseksi hän sai vain huokauksen.
"Olen pahoillani."
Puhelin roikkui elottomana pöydän reunalta. Tilanne, josta kerroin aiemmin, oli juuri tapahtunut. Andyn maailma oli romahtanut.
2 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN
Andy käveli hiljaa hautausmaan hiekkatietä vaimonsa haudalle. Kyyneleet alkoivat tipahdella miehen takinkaulukselle, kun tuo edes ajatteli vaimoaan, ja hänen kohtaloaan.
Hautakivi oli yksinkertainen, ja sukulaiset olivat tuoneet kukkia. Mies laski pienen lyhdyn hautakiven eteen, ja sytytti siihen ison ulkokynttilän.
"Valaise vaimoni tietä - minne se sitten johtaakaan." Andy kuiskasi ja sulki lyhdyn 'oven'.
Joku laski kätensä hiljaa miehen olkapäälle, ja Andy käänsi hitaasti kasvonsa.
"Jacqueline!" Andy huudahti, vaikkei paljoa ääntä hänen suustaan edes kuulunut.
Nainen nosti sormen huulilleen.
"Se ei ollut sinun vikasi. Et voinut pelastaa minua."
Nainen peruutti vähän matkaa aavemaisesti leijaillen, ja katosi aamu-usvaan.
Andy kuiskasi hiljaa rakkautensa hautakiven vierellä, ja mies käveli hiljaa hautausmaan tammien varjossa. Pian usva peitti hänet näkyvistä, ja Andy katosi aamu-usvaan, kuten vaimonsakin.
---
päivitetty versio oneshotista "Hautakivien tyttö", alkuperäinen löytyy siis gosun foorumilta hakusanalla "OS: Hautakivien tyttö", jos kiinnostaa. Kommenttia?
Miehen nimi on Andy. Hänellä on - anteeksi, oli - vaimo, nimeltä Jacqueline. Kaunis nainen, vasta 25:n ikäinen. Andy ei ollut kuin kaksi vuotta Jacquelinea vanhempi, mutta he olivat olleet naimisissa jo 7 vuotta. Nuoresta iästään huolimatta he olivat rakastaneet toisiaan syvästi. He olivat tavanneet kesällä, ja rakastuneet tuota pikaa. Lapsia heillä ei ollut, vaikka Jacqueline olisi niitä kovasti toinutkin. Nuoripari oli matkustellut romanttisissa ulkomaankohteissa vuosia, kunnes olivat jääneet asumaan tuohon pieneen Englantilaiseen kylään. Hääpäivä olisi ollut viikon kuluttua, mutta yksi puhelinsoitto riitti tuhoamaan kaiken. Mitä oikein tapahtui?
Jacqueline ei koskaan myöhästynyt illalliselta. Kuitenkin sinä päivänä, jolloin puhelinsoitto saapui, Andyn vaimo oli myöhässä. Syysmyrsky oli pyörinyt jo aamusta kyseisen pikkukylän yllä, ja sade piiskasi armotta kulunutta asvalttia. Katulamput olivat jo syttyneet keltaisiksi, kun Andy alkoi huolestumaan.
"Ehkä hän on liikenneruuhkassa" mies pohti ääneen, mutta enimmäkseen vain rauhoittaakseen itseään. "Ei hänelle ole sattunut mitään." Sanoistaan Andy sai rohkeutta, ja puhalsi kynttilät sammuksiin illallispöydästä, johon oli katettu häälahjaksi saadut astiat kahdelle. Televisiota heillä ei ollut, joten Andy vain odotti.
Raivostuttavan kylmä syyssade piiskasi nuoren naisen punertavaa sadetakkia. Saappaat kopisivat asvalttiin ja Jacqueline yritti kiristää tahtia ehtiäkseen autolleen. Nainen oikaisi pienen kahvilan takaa erään kujan läpi, joka haisi tunkkaiselle ja roskapöntöt olivat kaatuilleet märälle kadulle. Naista pelotti, mutta ajatellessaan miestään ja kotona odottavaa illallista Jacqueline sai rohkeutta ja asteli nopeasti kujalle. Siinä vaiheessa kaikki meni pieleen.
Kaksi humalaisen näköistä miestä ilmestyivät pubin taka-ovesta. He huomasivat Jacquelinen, ja arvata saattaa, etteivät he olleet kovin järjissään siinä vaiheessa. Toinen miehistä oli nelissäkymmenissä, ja toinen oli hieman nuorempi.
"Heei sinä... tyttönen.." vanhempi mies örisi. Nuorempi oli selvästi juonut vähemmän, ja lähestyi uhkaavasti tummahiuksista Jacquelinea.
"Pysy kaukana minusta!" nainen sanoi varoittavasti, ja läheinen katulamppu valaisi nuoremman miehen julmat kasvot. Jacqueline säikähti, ja lähti juoksemaan. Hiertävä kipu tuntui käsivarressa, kun nuorempi mies tarttui naista kädestä pysäyttääkseen hänet.
Vanhempi mies oli sammunut roskapönttöjen väliin, ja makasi tiedottomana.
Silloin kaikki meni pieleen.
Pari tuntia oli vierähtänyt. Andy oli jo toden teolla peloissaan vaimonsa puolesta, sillä Jacqueline ei koskaan ollut näin myöhässä, eikä mikään liikenneruuhka kestäisi näin kauan. Pian talon ohi vilahteli muutama poliisiauto kovaäänisesti pillit vinkuen. Andy oli vielä enemmän peloissaan. Hän rohjahti uudehkolle nojatuolille, joka upotti hieman. Kaikki oli niin kuin eilenkin. Lankapuhelin, muutama kynttilä ja tuhkakuppi vieraita varten sohvapöydällä, akvaario hiljaa pulputtamassa. Sinertävä valo heijasti Andyn kasvoihin kylmät, hiljaiset kyyneleet.
Puhelin soi.
"Poliisista iltaa" vanhempi mies sanoi puhelimeen hieman vaivaantuneena.
"I-iltaa" Andy vastasi haparoiden, "miksi soitatte näin myöhään?"
"Saimme ilmoituksen päällekäymisestä ja mahdollisesta raiskauksesta." poliisi vastasi hiljaa. "Nainen on tunnistettu Jacqueline Hallowiksi."
Andyn sydän pysähtyi lähes kokonaan, niin hirveältä asia tuntui. Sanat kaikuivat hetken miehen päässä, ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
"Onko hän elossa?" Andy kysyi epävarmana. Vastaukseksi hän sai vain huokauksen.
"Olen pahoillani."
Puhelin roikkui elottomana pöydän reunalta. Tilanne, josta kerroin aiemmin, oli juuri tapahtunut. Andyn maailma oli romahtanut.
2 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN
Andy käveli hiljaa hautausmaan hiekkatietä vaimonsa haudalle. Kyyneleet alkoivat tipahdella miehen takinkaulukselle, kun tuo edes ajatteli vaimoaan, ja hänen kohtaloaan.
Hautakivi oli yksinkertainen, ja sukulaiset olivat tuoneet kukkia. Mies laski pienen lyhdyn hautakiven eteen, ja sytytti siihen ison ulkokynttilän.
"Valaise vaimoni tietä - minne se sitten johtaakaan." Andy kuiskasi ja sulki lyhdyn 'oven'.
Joku laski kätensä hiljaa miehen olkapäälle, ja Andy käänsi hitaasti kasvonsa.
"Jacqueline!" Andy huudahti, vaikkei paljoa ääntä hänen suustaan edes kuulunut.
Nainen nosti sormen huulilleen.
"Se ei ollut sinun vikasi. Et voinut pelastaa minua."
Nainen peruutti vähän matkaa aavemaisesti leijaillen, ja katosi aamu-usvaan.
Andy kuiskasi hiljaa rakkautensa hautakiven vierellä, ja mies käveli hiljaa hautausmaan tammien varjossa. Pian usva peitti hänet näkyvistä, ja Andy katosi aamu-usvaan, kuten vaimonsakin.
---
päivitetty versio oneshotista "Hautakivien tyttö", alkuperäinen löytyy siis gosun foorumilta hakusanalla "OS: Hautakivien tyttö", jos kiinnostaa. Kommenttia?
Tilaa:
Kommentit (Atom)